Viikko sitten näin Ryhmäteatterin Saatana saapuu moskovaan.
Loistonäyttelijät ja loistoesitys. Kirjan lukemisesta on jo aikaa, mutta tämän jälkeen pitää taas palata sen ääreen. Möivät sitä pokkaripainoksena teatterissa ja pitihän se ostaa kun ei edes hinta ollut huimaava. Tämän näytöksen jälkeen ihmetyttää entistä enemmän, että miksi kirjan nimi on vaihdettu alkukielisestä "Mestari ja Margarita" tuohon Saatana saapuu Moskovaan. No saapuihan se, mutta eihän se ole tarinan pääasia. Tuo Ryhmiksen esitys etenkin sai Mestarin osuuden korostumaan, ja kirjassa ensilukemalla irralliselta tuntuneen Pontiuksen ja Jeesuksen osuuden nivoutumaan tarinaan entistä tiiviimmin. Kolme osa-aluetta tulivat kokonaiseksi.
Venäjän kieli kuulosti kauniilta, vaikken siitä mitään ymmärräkään. Venäjää toisena kotikielenään puhuva ystäväni kehui näyttelijöiden venäjää hienoksi. No, paljastui sitten että yhdellä heistä on venäläinen nimi, joten siitä johtunee aito aksentti.

Hieno teatteri ilta ja sitä edeltänyt kaunis päivä hyvien ihmisten seurassa auttaa taas jaksamaan tätä elämää eteenpäin. Miten tuollaiset hienot esitykset, oli kyse musiikista tai teatterista tai muusta vastaavasta saavatkaan jalat mukavasti irti maasta pitkäksi aikaa. Koska ja minne seuraavaksi?